Ratsastusta ja veneilyä – sekä kipukokemuksen lievittymistä
Vanhusten palvelutalon liikuntaohjaaja halusi laatia jokaiselle asukkaalle oman liikuntasuunnitelman. Hän ajatteli ensin haastatella kutakin asukasta, jonka pohjalta hän sitten laatisi henkilökohtaisen suunnitelman, jossa nimenomaan huomioitaisiin kunkin ikääntyneen elämänhistoria, mieltymykset ja fyysiset kyvyt toteuttaa liikunnallista aktiviteettia. Idea oli samassa linjassa palvelutalon arvojen kanssa, joissa painotettiin voimavaralähtöisyyttä ja osallisuutta. Liikuntaohjaajana hänellä oli vakaa käsitys siitä, että pienikin päivittäinen liikkuminen virkistää ikääntyneen voimavaroja ja vahvistaa elämän mielekkyyden kokemusta. Niinpä hän valmistautui huolella kuulemaan jokaisen liikkumisen ja harrastamisen tarinan, josko niistä olisi vielä tähän päiväänkin aineksia yksilölliseen liikuntasuunnitelmaan.
Toisilta ammattilaisilta liikuntaohjaaja sai osakseen epäileviä kommentteja: "Onko mitään järkeä haastatella muistisairaita? Mitä he enää osaavat luotettavasti kertoa toiveistaan?"
Liikunnanohjaaja ei tästä lannistunut. Hän valmistautui haastatteluihin ottamalla nauhurin lisäksi mukaan VAS-kipujanan. Sen avulla vanhus voisi kuvata sillä hetkellä kokemaansa kipua.
Ennen haastattelua liikunnanohjaaja pyysi vanhusta arvioimaan sen hetkistä kipua asteikolla 0-10. Hän kuvasi huolellisesti vanhukselle, miten VAS-kipujana toimii, ja sillä hetkellä vanhus ymmärsikin sen käyttötarkoituksen, osoitti asteikolta sen hetkisen kipukokemuksensa, ja ehkä jo pian sen jälkeen unohti asian. Tämän jälkeen liikunnanohjaaja ryhtyi haastattelemaan. Hän kysyi ensin, mitä harrastatte tällä hetkellä, onko jokin erityinen liikkumisen muoto tärkeä? Joku kertoi käyvänsä päivittäin ratsastamassa, jollakin oli kotieläimiä, jotka vaativat huolellista hoitamista, kuka lenkkeili ja kuka ruukasi käydä aamuisin kaupungin uimahallissa uimassa. Jollakin oli kesämökki, jolla vietti runsaasti vapaa-aikaansa, puutarhatyöt nähtiin myös hyötyliikuntana. Veneily ja veneen kunnossapito oli myös mielekästä tekemistä, eikä koiran ulkoiluttamisen hyötyä pitänyt tietenkään väheksyä. Näin palvelutalon muistisairaat asukkaat kuvasivat innoissaan harrastuksiaan.
Vielä haastattelun päätteeksi liikunnanohjaaja pyysi vanhuksia arvioimaan sen hetkistä kipukokemustaan janan avulla. Hän kertoi toistamiseen kipujanan tarkoituksen ja merkityksen, ja sai vanhuksilta uudelleen arvioinnin. Liikunnanohjaaja teki tärkeän havainnon. Haastattelun jälkeen jokaisen vanhuksen kipukokemus oli lievittynyt kahdella yksiköllä ensimmäisestä mittauksesta! Kaiken lisäksi hän sai arvokasta tietoa - ellei nyt asukkaiden tämän hetkisistä liikuntaharrastuksistaan, niin ainakin aikaisemmista harrastuksista ja heille elämän aikana merkittävistä asioista. Näitä tarinoita hän tuli hyödyntämään suunnitellessaan asukkaille tulevia liikunnallisia virkistystapahtumia.